Muutaman päivän ajan olen saanut miettiä sitä tosiasiaa, että minusta on tulossa äiti ja rakkaasta puolisostani isä. Olemme mieheni kanssa olleet sellaisella ajatuksella vauvahaaveidemme kanssa, että vauva tulee, kun on tullakseen viime joulukuun alusta lähtien. Kiertoja vilahti ohi 11 ja nyt suureksi, voiko nyt näin sanoa, hämmästykseksi yhtäkkiä olenkin raskaana. Ehdimme tämän vuoden aikana miettiä useamman kerran sitäkin vaihtoehtoa, että luomusti ei meille vauvaa tulekaan.
Viimeviikon maanantaina menkkojen ollessa myöhässä pari päivää tajusin, että kaikki kuukautisten merkit puuttuvat. Kiertoni on hiukan epäsäännöllinen, päivien heittoja tulee usein, joten en vielä siinä vaiheessa sen kummemmin ajatellut asiaa, iltaa kohden rinnat kipeytyivät ja olin todella väsynyt. Siinä vaiheessa hälytyskellot alkoivat soida. Päätin tehdä testin aamulla. Heräsin itsestään ennen kellon soittoa ja herätin mieheni jännittämään tulosta. Selvä plussahan sieltä ilmestyi ja yhdessä sitä ihmettelimme. Itkin alkujärkytykseksi mieheni kainalossa, ja koko ajatus tuntui niin pelottavalta. Ensimmäinen vuorokausi plussaamisen jälkeen meni hiukan sumussa. Tuntuu hassulta, että vaikka kaikki on mietitty valmiiksi ja lapsi todella toivottu, kestää ajatukseen sopeutuminen ja elämänmuutoksen hyväksyminen hetken. Nyt uskallan varovaisesti iloita asiasta, joskin tiedostan riskit, mitä alkuraskaudessa on.
Nyt tuntuu siltä, että haluaisin kertoa jo asiasta kaikille läheisille, mutta silti mielelläni odottaisin ensimmäiseen ultraan saakka. Olen nopeasti laskeskellut, että np-ultraa ei luultavasti keretä ennen joulua käydä, joten ehkä sitten varaan ajan ylsityiselle varhaisultraan esimerkiksi viikolle 10. Olisi niin mukava kertoa vauvauutisista isovanhemmille ja sisaruksille jouluaattona. Laskettu aika tällä pikkuisella on 11.7.2015. Ensimmäistä neuvolaa en vielä ole varannut, kiirettähän tässä ei ole vielä.
Tästä se siis lähtee, odotusaika. Ihana, kun lapsi syntyy valoisan aikaan ja saan olla kesällä raskaana. Olen aina toivonut kevät/kesäraskautta juuri valoisuuden vuoksi. Me tuoreet vanhemmatkin jaksamme kesällä hiukan vähemmillä yöunilla. Harrastan paljon liikuntaa, käyn salilla, spinningissä ja lenkkeilen, joten olen ajatellut urheilla samalla tahdilla tämän alkuraskauden sinne viikoille 12-13 saakka. Toivottavasti pahoinvointi ei iske, ja raskausoireet pysyvät tällaisina ihan siedettävinä, väsymys ja palelu ovat ainoat oireet. Ilmeisesti periytyvää sorttia nämä raskausoireet, sillä äidilläni on samallalailla ollut aikoinaan odotusaikana palelua ja väsymystä, mutta ei pahoinvointia.
Päivittelen kuulumisia tänne blogiin varmasti ainakin jokaisen raskausviikon jälkeen. Esikoisen syntymä on sen verran maailmaa mullistava tapahtuma, että on ihana jättää itsellekin muisto raskaudesta blogin muodossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti